perjantai 14. lokakuuta 2011

häviö

Vinonauha.

Voitit tällä kertaa, mutta en aio antaa sen tapahtua enää. Sen sijaan haluaisin haistattaa sinulle kaikki mitä haistateltavissa on. Ompelukoneestakin paloi lamppu, kertoo varmaan omaa viestiänsä siitä, kuinka mukava työtoveri olet!
Nyt se on loppu.


Ikäväkseni joudun tuijottamaan ompeluni lopputulosta nyt jonkun aikaa, vinonauhan ja sen ompelun epäsiistiyden (minä vielä ajattelin, että helposti siistit reunat!) toivottavasti voivat kaikki muut olla huomaamatta. En kehtaisi myöntää lopputulosta tehneeni, mutta kyllä minä se olin. Kärsivällisyyteni ei riittänyt, olen unohtanut hirveästi ompeluniksejä ja se vinonauhakin loppui ihan tahallaan kesken ensimmäisellä ompelukierroksella.

Jotain hyvää sentään, saan hieman korotettua äitiyspäivärahaa ja töistäkin tulee vielä jotain ekstrarahaa, vaikka luulin että ei oo tulossa.

lauantai 8. lokakuuta 2011

loma, jonkinlainen

Nonni. Nyt se sitten alkoi, äitiysloma.

Tähän asti olen voinut pitää tulevaisuutta etäisenä joskus tapahtuvana asiana, mutta nyt se on jo ihan kohta. Yritän yhä olla ajattelematta asiaa liiemmin (niin kuin se olisi ikinä oikein onnistunut) ja iloitsen, että vaikka en saakaan enää mennä töihin, minulla on sentään vähän vielä opiskeluhommia tekemättä. Ja Sopranos ja West wing.

Todennäköisesti käytän silti puolet päivistäni peukaloiden pyörittelyyn ja asianlaidan päivittelyyn. Ehkä olen kuukauden päästä jo ihan kyllästynyt tähän odottamiseen, mutta nyt minusta tuntuu vielä siltä, että onneksi on vielä kuukausi! Toivottavasti on vielä ainakin kuukausi! Onhan vielä ainakin kuukausi??

Huomenna teen omenapiirakkaa.

torstai 29. syyskuuta 2011

kokemus

Tänään se tapahtui. Olen kuullut tällaista tapahtuvan, mutten ole aiemmin kokenut sitä:
tuntematon ihminen silitti mahaani.

Hämmennyin, enkä osannut tehdä muuta kuin hymyillä ja jutella kissanpennuista. Niin. Olin varmaan enemmänkin sen oloinen, että ihan jokapäiväinen juttuhan tämä on, kiva että silität, vaikka oikeasti en erityisemmin kaipaa mitään mahakosketuksia sen enempää tutuilta kuin tuntemattomiltakaan. Hämmentää vieläkin.
En osannut olla varuillani, sillä luulin että tällaiset tapaukset ovat vain sellaisia kaupunkitarinoita niin kuin pms.

Jotain hauskaakin tänään, yksi vakkarimummo sujautti minulle taskustaan kettukarkin ja Omarin. Niiiiin mummumaista.


Että sellaista meillä töissä on.

lauantai 24. syyskuuta 2011

voitto

Lottovoitto tuli.

3+1, eli 1 euro.
Mutta pennissähän on miljoonan alku, joten eurossa epäilemättä aika paljon enemmän.

perjantai 16. syyskuuta 2011

pyöräilyä poliisien kanssa

Poliisilla oli minulle tänään asiaa.

Ajoin pyörällä kävelytiellä.

Talutin loppumatkan huomautuksen jälkeen. Pyörätie olisi ollut kadun toisella puolella. En tiedä missä vaiheessa se pyörätie muuttui kävelytieksi. Aloitin matkani kyllä ihan oikealla pyörätiellä ajellen ja sitten yhtä äkkiä se onkin muka vaihtanut puolta. Ihan samalta se tie silti näytti kuin metrejä aikaisemminkin. Kenelle tällaisista epäloogisuuksista valitetaan? Jollekin tielautakunnalle varmaankin.

Ehkä vähän myös mietitytti, miksi en osaa pyöräilijöiden liikennesääntöjä. Olen aika tarkka autoilijoiden sääntöjen kanssa, mutta pyöräilijöiden säännöistä en taida tietää juurikaan. Epäilen tämän johtuvan siitä, että olen päätoiminen kävelijä ja kävelijälle pyörät tuntuvat autoja pienemmältä uhalta.

--

Luennot meni hyvin ja oli mielenkiintoista. Löysin myös eilen eläkeläismarketista hyllypaperia, ei ehkä ihan unelmieni paperia, mutta kelvollista.

Olen myös vähän hämmentynyt tästä bloggailuaktiivisuudestani. Älkää kuitenkaan huoliko, kyllä minä tämän taas unohdan.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

tekemistä

Perjantaina on ensimmäiset luennot ja tuli koulujännitys. En ole opiskellut pitkään aikaan muiden ihmisten kanssa!

Nyt tuntuu myös siltä, että minulla olisi kotona aika paljon tekemistä, enkä ehkä kerkeäkään opiskelemaan... Ihme juttu. Vielä viime viikolla olin kuolla tylsyyteen, kun työt ei ole rytmittämässä elämää, eikä kotona ole sitten yhtään mitään tekemistä.

Alkuviikon olen esimerkiksi metsästänyt (lähes) aktiivisesti hyllypaperia. Sitä ei enää ole tarjolla kovinkaan kattavasti. Olen löytänyt vain yhdenlaista: rumaa. Haluaisin kaunista. Mistä saa hyllypaperia?

perjantai 9. syyskuuta 2011

kertakäyttökamerat

Ostin tänään kaksi kertakäyttökameraa alennuksesta. Ehkä kuukausi sitten etsin sellaisia, olisin siis maksanut näistä löydöistä ihan täydenkin hinnan.

Ehkä vuoden päästä voin taas raportoida näiden kameroiden tiimoilta. 27 kuvaa per kamera on kuitenkin aika paljon, ja filmiähän pitää aina säästää erityistilaisuuksia varten.