postista/ystävistä

Jos joskus tuntuu yksinäiseltä, kannattaa harkita vauvaa. Ei siksi, että vauvasta itsestään olisi (ainakaan aluksi) juurikaan seuraa, mutta postimiehen kanssa pääsee kyllä tutuiksi.

Meille on tullut viimeisten viikkojen aikana enemmän postia kuin vuoteen (tai ikinä?), myös useita pieniä paketteja. Paketit, vaikka postiluukkukokoa ovatkin, eivät mahdu meidän miniluukusta, joten postimies (soittaa kahdesti, ihan totta!) ojentaa ne mielellään käteeni, olenhan aina kotona postia vastaanottamassa. Tänään postimies tutustui meidän vauvaan ja kertoi jälleen omasta sukulaisvauvastaan.

Aikana ennen vauvaa saimme useimmiten vain suorilta käsin ilmoituksen, jossa ilmoitettiin ettei lähetys mahtunut luukkuun, ja että voitte hakea sen postista klo 18 jälkeen. Useimmiten kukaan ei soittanut ovikelloa.
Ihme juttu, sillä olin aiemminkin usein kotona postin aikaan.

2 viikkoa

Eilen meidän vauva täytti 2 viikkoa.

Eilen istuessani vauva sylissä television äärellä tajusin ensimmäistä kertaa, että kaikki minun aikani on erityisesti juuri tähän tarkoitettu, eikä se ole mistään "tärkeämmästä" pois. Mitään kiireellisempää asiaa ei ole hoidettavana, ei pidä ehtiä mitään opiskeluja tai työasioita, ei tarvitse edes ajatella siivoamista, jos on nukkuva vauva sylissä.

Pitää vain olla.

vauva

Elämä on ollut pian viikon aika toista kuin ennen. En voi vielä väittää, että "kaikki on muuttunut", niin kuin useat minua ohjeistivat uuteen elämänvaiheeseen, mutta jotenkin erilaista on.

Meillä on tosi mukava pieni tyttö, ja tänään illalla juhlitaan jo yhden viikon kestänyttä elämää! Ostin eilen vauvakirjan, jotta voin alkaa täyttämään sitä, nyt kun vielä muistan syntymän elävästi.

Olen ollut aikeissa kirjoittaa useasti myös tänne, sillä ajatuksia, joita olisin halunnut ehkä muistaa myöhemminkin uudesta maailmastani on ollut paljon. Useimmiten koneelle tuleminen on kuitenkin viimeinen vaihtoehto mikä mieleen tulee, vaikka aikaa nyt olisikin. Tietokoneen sijaan tulee tuijoteltua ennemmin pientä nukkuvaa vauvaa, siinäkin kuluu aika hämmästyttävän nopeasti!

111111

Edelliseen viitaten, ostin sittenkin uuden kirjan. Mutta se oli onnellinen sattuma.

Olin jo lähes päättänyt lukea Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla, koska se on hyllyssä. Olen kyllä lukenut sen ennenkin, mutta en muista sitä enää tarkasti, ja kaipasin sellaista monikafagerholmilaista maailmaa. Oikeasti lukutoiveeni oli Amerikkalaista tyttöä jatkava Säihkenäyttämö, jota olen vähän selaillut aina töissä, mutta kieltänyt vielä itseltäni sen ostamisen.
No mutta! Kirpputorilla tuo Säihkenäyttämö olikin yhtä äkkiä ihan siinä vain edessäni kolmen euron hintaan. No ostin. Nyt pitäisi kovasti koettaa lukea, koska kirja vaatii keskittymistä, enkä usko että minulla on enää paljon keskittymisaikaa.

Ja ajasta tuli mieleeni: vähän olen pettynyt siitä, että ensimmäinen perilliseni ei halunnut syntymäpäiväkseen 11.11.11. Onhan tässä toki vielä päivää jäljellä, mutta käsittääkseni ensikertalaisena on turha toivoa kovinkaan nopeata toimintaa - eteenkään kun saapumismerkkejä ei ole juurikaan tullut.

Plussana saapumattomuudesta voi kuitenkin nähdä sen, että pääsen tänään (ja ehkä sitten huomennakin) seminaareihin ja saan taas 5 opintopistettä! Ehkä pääsen Reginaankin.

kirjat

Haluaisin lukea vielä jonkun hyvän kirjan ennen kuin jakaannun, mutta en tiedä kauanko aikaa on. Luulen, että useita päiviä. Veikkaan, että noin puolitoista viikkoa. Enintään 3 viikkoa kuitenkin.

Viimeinen esseeni on jo lähes valmis (se on valmis huomenna, päätän), joten voisin keskittyä kirjoihin aika täyspäiväisesti vähäksi aikaa. Jostain syystä kotona jo olevat lukemattomat kirjat eivät ikinä saa tarttumaan itseensä. Vaikka sitten kun niitä saa luettua, tulee hyvä mieli. Että siitäs saitte varastoidut kirjat, kyllä minä teihin vielä tartun. Joten ehkä. Ehkä minä vielä jonkun kirjan hyllystäni nappaan ja luen. Sovittelen oloni kirjaan sopivaksi, en etsi omaan olooni sopivaa kirjaa.

yllätys

Toivoisin, että viitsisin yhäkin leikata lehdistä irti mielenkiintoisia tekstejä, niin kuin joskus ennen. Löysin äsken muiden papereiden seasta erään kolumnin, jonka olen repäissyt lehdestä mukaani loppukesästä 2008.

Se tuotti minulle iloa.

Niin teksti kuin itse itselleni joskus järjestämä yllätys.

toimettomuudesta

Eilen minä päätin, että tänään on päivä jolloin en tee mitään. Siis tänään, eilisen huomisena. Kävikin niin, että eilinen oli se päivä, jolloin en tehnyt oikein mitään ja tänään minulla tuntuu olevan kaikkea pientä tekemistä.

Tosiasiallisesti tein eilen paljon nykyelämääni verraten, kävelinkin ainakin 5km (lasken ehkä alakanttiin!) ja toimitin asioita, mutta koska join glögiä, söin herkkuja ja nukuin vielä pitkät päiväunet keskellä päivää petaamattomassa sängyssä, tuli päivään jonkinlainen vahva toimettomuuden vivahde.
Suunnittelin, että tämän päivän tulisi olla samanlainen.

Mutta koska ulkona ei tänään paistakaan aurinko, tuntuu sänkyyn jääminen vain jonkinlaiselta apeudenpakokeinolta. Eilen, aurinkoisella, se tuntui vielä vähän luvattomalta ja jännittävältä.

Käyn siis toimeen.
Ensiksi kuitenkin vähän lämmintä kaakaota.