avaruus tai kahvi

Tänään minua hämmentää ajatus siitä, että kaikki on olemassa yhtä aikaa. Niin. Ei siis mitään pienemää tällä kertaa. No mutta, näin jonkun valokuvan Prahasta, jossa olen kerran käynyt. Siellä se kaupunki näytti olevan paikallaan edelleen tänäkin vuonna, jatkamassa omaa todellisuuttaan. Ja minä olen täällä.

Enpä tiedä.
En oikeastaan halua jatkaa tätä ajatusta, sillä pian olen vain yksi yksinäinen universumissa.

Jatkan aiempaa ajatustani termospulloista sen sijaan. Keitin nimittäin kahvin, mutten nyt ehdi sitä juoda kokonaan. Haaskuuseen menee, se harmittaa. On lähdettävä ulos aurinkoon... ostamaan kahvipakettia tietenkin. Jotain hassuahan tässäkin on.

kuvista

Sain lukijapalautetta, että kuva ois kiva. Niin ois. Olen kuitenkin aina hyljännyt ajatuksen kuvista, koska se aiheuttaa vaivaa, eikä sellainen pikainen ajatuksenpäivitys enää tunnu pikaiselta ajatuksenpäivitykseltä, jos aikaa käyttää kuvien ottamiseen, siirtämiseen, valitsemiseen jne.

Eilen junamatkalla kuitenkin muistin eläväni sen verran nykymaailmassa, että kännykässänihän on kamera. Uusia ovia avautui mieleeni, ja otinkin muutamia kuvia ohikiitävästä illasta. Ajattelin, että tämänhän saa pikaisesti nettiin naps vaan, ei vaivaa. No, ei minun puhelimeni nyt niin nykyaikainen sentään ole. Mutta tänään olen selvittänyt, miten puhelimen ja tietokoneen yhteispeli toimii (no joo, annan ehkä itsestäni vaikutelman, että olen ihan ääliö tällaisten hommien kanssa, kyllä tämä ehkä enemmän on viitseliäisyyskysymys ollut) ja tässä se nyt on, tämän halusin eilen kertoa:

Aurinko paistaa vielä kuuden jälkeen.

kevät

Yht'äkkiä tulikin kevät.
Tietysti se tuli, maaliskuu. Vuoden ylimääräinen päivä, karkauspäivä, vaihtoi vuodenajan, kiitän siitä. Tiedän, että takapakkiakin vielä tulee, mutta kyllä viisi plus-astetta on jo lupaus paremmasta (tai sohjosta, mutta ajattelen ennemmin vähän pidemmälle, että se olisi lupaus pitkistä valoisista illoista - en kuitenkaan enää, ehkä vahvasti elämäntilanteestani johtuen, haaveile unettomista öistä).

Nytpä mietin, jos maaliskuu olisikin ihminen: Maj-Lis. Sellainen punaposkinen polkkatukka, joka saa asiat tapahtumaan. Ehkä sillä olisi vielä pitkä kaulaliina huolettomasti kaulaan kiedottuna, kuitenkin niin, että ensimmäinen kierros on vielä tiukka, ja pipo takaraivolla, mutta takki jo reippaasti auki. Maj-Lis on optimisti.

sunnuntai

Olen yrittänyt kirjoittaa tänne useita päiviä. En kuitenkaan saa sanojani järjestykseen ja päädyn lukemattomiin peräkkäisiin mitääntarkoittamattomiin lauseisiin. Olen aloittanut eri aiheista, joista en toki muista yhtäkään enää nyt.

Minä tiedän mitä minun pitäisi tehdä (lukea, opiskella, kirjoittaa. opiskella!), mutta istunkin tässä ja katson toistuvasti ulos. Lumipyry on niin sakea, että värit muuttuvat sumeaksi. Olen aika valmis jättämään ulkoilun tältä päivää myöhemmäksi, tai jopa luopumaan siitä kokonaan.

Tekisi mieli keittää kahvit, mutta en usko sen olevan kovinkaan järkevää. Kahvinjuontini on alkanut lähteä käsistä, mutta toisaalta iloitsen siitä, että kahvi maistuu taas siltä kuin pitääkin. Ehkä elimistöni kaipaa yhä korvausta kahvittomalle kesälle.

kertakäyttökamerat, osa 2

Ensimmäinen kertakäyttökamera täyttyi ja vein kuvat kehitettäväksi. Jännittää. Toivon kuvien onnistumissuhteeksi 5/27. Se olisi jo paljon, sillä on lähemmäs 10 vuotta siitä kun viimeksi olen harrastanut jotain tällaista.

Saas nähdä.
Parasta on tämä jännitys, kun voi vielä kuvitella olevansa mestarikuvaaja ja kun on unohtanut noin 95% siitä, mitä on ehkä kuvannut.

päivät

Niin ja huomaatteko, kuinka aika kiitää heti kun päästään pois tammikuusta?! Nyt on jo seitsemäs päivä, eli viikko helmikuuta takana. Ja vaikka tähän kuukauteen on lisätty se yksi ylimääräinen päivä, elän melkein jo maaliskuussa. Sehän on jo ihan kohta.

Taidan odottaa kesää. Muuta syytä en keksi tälle ajankulumisintoilulleni.

ulkoilua

Tuntuu vaikealta kuvitella, että olisin maininnut erityiseksi lempiasiakseni kävelylenkin ulkona vielä vuosi sitten (kävelylenkki on sitten eri asia kuin esimerkiksi loppukesän/alkusyksyn yökävelyt, ne voisin mainita aina erityiseksi lempiasiakseni). Sellainen oikein tavallinen reippailu. Mutta tänään se tuntui olevan vähän niin kuin lasillinen vettä Saharassa kävelevälle. Taikka ehkä enemmänkin kokonainen juotava lammikko.

Kun on ollut pakkasen vuoksi yli viikon sisätiloissa, lukuunottamatta muutamia pikku pyrähdyksiä liikkuen ulkona enimmillään noin 500m, kunnollinen kävelylenkki tekee ihmeitä. Kaiken lisäksi tuolla kävelyllä oli päämäärä (neuvola), joten saatoin tuntea itseni vielä erityisen toimeliaaksi.

Ajatus kulki erityisen hyvin.
Lisäksi se ihana pakkastaika tapahtui taas: -10c tuntuu lähes helteeltä -28c jälkeen!