postimerkit

Keksin oikeastaan jo ratkaisun tähän ongelmaan, mutta kerron sen silti:
postimerkit.

Käytin eilen viimeisen postimerkkini. Elän sillä tavalla ennenvanhaalassa, että minulla yleensä on aina postimerkkejä olemassa, jos vaikka tarvitsee. Voi olla ikään kuin spontaani, hetkittäin, postiasioissa ainakin. Joten nyt tarvitsisin uusia. Tässä kohtaa tulee mutta.

Käsittääkseni ensi viikosta alkaen 2. luokan postia pitäisi alkaa pitämään sinä "normaalina" ja 1. luokka on sitten jotain erityistä, niille kun on nyt erillinen postilaatikkokin. Pitäisi opetella ajattelemaan etelänmaisittain, että päivä sinne tai tänne näiden postien kanssa, kunhan menee perille. Ja niinhän se toki useimmiten onkin. Mutta entäs sitten kun huomaa ihan viime tipassa jonkun lähtettävän? Ei mee kakkosella huomiseksi ei. Joten kuinka varautua tuleviin postimerkkitilanteisiin?

Ajattelin ensin, että ostan vain 1. luokan postimerkkejä, varmuuden vuoksi. Sitten tutkailin vähän tarjontaa ja totesin, että kyllä kuluttajaa kannustetaan hälläväliä-postitukseen ja mm. uudet ystävänpäivämerkit on 2. luokan merkkejä. Jäin pohtimaan.
Aamulla heräsin seuraavaan päätökseen: Ostan molempia! Suorastaan hämmästytän itseänikin sillä, että tätä piti näin miettiä.

Joten tiistaita odotellessa, ostoslistalla 5 kappaleen arkki 2. luokan merkkejä hälläväliä-postitteluun ja 2 kappaletta 1. luokan merkkejä erityispostituksia varten.

lunta

Koko päivän on satanut lakkaamatta lunta. "Tältä varmaan tuntuu Helsingissä", minä ajattelen. Vaikka eihän se tietenkään tunnu, koska tiet on aina aurattu siihen mennessä kun viitsin mennä ulos, enkä koskaan pääse kahlaamaan polviani myöten lumessa keskellä kaupunkia.

yksi lempi

Olin eilen kuuntelemassa vähän bändejä, ja koska niistä mikään ei ollut lopulta erityisen mieleenjäävä, muistin yhden vanhan suosikin. Jostain syystä en ole enää viime vuosina jaksanut olla kovin aktiivinen näiden musajuttujen kanssa, toisin kuin aiemmin, joten nykyään kuuntelen (silloin kuin edes kuuntelen!) lähinnä vain niitä samoja kuin 3-5 vuotta sitten.

Mutta mihinpä sitä hyviä lemppareita vaihtamaan.

2011

Koska eilen olin kuumeessa ja sairaudessa, jäin illalla kotiin kun muut lähtivät yöhön. Aloin nukkumaan sattumalta kello 1.11 ja ajattelin, että sitä voisi pitää jonkinlaisena merkityksellisenä enteenä.

1.11, 1.1.11.

Mutta enteenä mihin? Sitä en vielä keksinyt. Toivottavasti kaikkeen hyvään. Ykkösjuttuihin.

joulukalenterista vielä

Näin aikuiselämässä tuo joulukalenteri on tosi outo juttu. Ainakin omassani, huomaan siitä vain kuinka voi olla nopeata aika ja etten ole joutanut mitään vaikka oonkin tehnyt kaikkea.

Enemmänkin kaipaisin tammikuukalenteria. Siinäpä kuukausi, joka ei lopu koskaan.

Mutta hyasintit olen saanut kuitenkin kukkimaan. Juuri sopivasti niin, että ne voivat täällä rauhassa kuolla kolmipäiväisen joululomani aikana.

järkytys / joulukalenterista

Että näinkin voi käydä. Voitin arvonnassa.
En muista milloin olisi näin käynyt.

Pienenä tietysti olin aika ässä voittamaan kaikkia piparkakkutaloja ja hedelmäkoreja (Luulen, että arpajumalat suosivat pikkulapsia ihan vain estääkseen niiden itkemistä), mutta toista on elo aikuisena. Ja eteenkin tuollaiset blogimaan arvonnat. Luulin, että niissä voittaminen on ihan jo jotakin keksittyä. Enemmän olen uskonut lottovoittoon kuin tällaisen tapahtuvan.

Mutta nyt lykästi. Ilmeisesti siis oli silläkin tarkoituksensa, että en saanut aikaiseksi ostaa joulukalenteria kaupasta. Vaikka harkitsin jo ihan sellaista kallistakin, jossa oisi kerrankin hyvää suklaata.

Voihan toki käydä vielä niin, ettei tuo kalenteri ikinä saavu minulle asti, mutta eihän sillä sinänsä ole enää mitään väliä. Kun olen jo voittaja. Ja voin katsoa tuon kalenterin täältä intternetistä, niin kuin tähänkin asti. Ja tietysti vielä se, että voittajan on helppo hymyillä!

huokailua

Nyt jäi ikävä kirjaa. One day, kirjoittanut David Nicholls.

En osaa sanoa siitä mitään, mutta toivon silti että kaikki sen lukisivat, jotta minulla olisi joku jonka kanssa puhua siitä.

Harvoin käy näin. Joskus kuitenkin. Toinen mitä ikävöin vieläkin, elokuva kylläkin, on Eräs joulutarina (Un conte de Noël). Näin sen viime talvena ja kaipasin sitä elokuvaa jo heti sen päätyttyä.

Eniten näissä kaipauksissa surettaa se, ettei niitä uskalla kokea uudestaan. Jos aika vieriikin ohi ja se mitä on vuosia vaalinut sydämessään ei tunnukaan enää miltään.