Näin aikuiselämässä tuo joulukalenteri on tosi outo juttu. Ainakin omassani, huomaan siitä vain kuinka voi olla nopeata aika ja etten ole joutanut mitään vaikka oonkin tehnyt kaikkea.
Enemmänkin kaipaisin tammikuukalenteria. Siinäpä kuukausi, joka ei lopu koskaan.
Mutta hyasintit olen saanut kuitenkin kukkimaan. Juuri sopivasti niin, että ne voivat täällä rauhassa kuolla kolmipäiväisen joululomani aikana.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
torstai 9. joulukuuta 2010
järkytys / joulukalenterista
Että näinkin voi käydä. Voitin arvonnassa.
En muista milloin olisi näin käynyt.
Pienenä tietysti olin aika ässä voittamaan kaikkia piparkakkutaloja ja hedelmäkoreja (Luulen, että arpajumalat suosivat pikkulapsia ihan vain estääkseen niiden itkemistä), mutta toista on elo aikuisena. Ja eteenkin tuollaiset blogimaan arvonnat. Luulin, että niissä voittaminen on ihan jo jotakin keksittyä. Enemmän olen uskonut lottovoittoon kuin tällaisen tapahtuvan.
Mutta nyt lykästi. Ilmeisesti siis oli silläkin tarkoituksensa, että en saanut aikaiseksi ostaa joulukalenteria kaupasta. Vaikka harkitsin jo ihan sellaista kallistakin, jossa oisi kerrankin hyvää suklaata.
Voihan toki käydä vielä niin, ettei tuo kalenteri ikinä saavu minulle asti, mutta eihän sillä sinänsä ole enää mitään väliä. Kun olen jo voittaja. Ja voin katsoa tuon kalenterin täältä intternetistä, niin kuin tähänkin asti. Ja tietysti vielä se, että voittajan on helppo hymyillä!
En muista milloin olisi näin käynyt.
Pienenä tietysti olin aika ässä voittamaan kaikkia piparkakkutaloja ja hedelmäkoreja (Luulen, että arpajumalat suosivat pikkulapsia ihan vain estääkseen niiden itkemistä), mutta toista on elo aikuisena. Ja eteenkin tuollaiset blogimaan arvonnat. Luulin, että niissä voittaminen on ihan jo jotakin keksittyä. Enemmän olen uskonut lottovoittoon kuin tällaisen tapahtuvan.
Mutta nyt lykästi. Ilmeisesti siis oli silläkin tarkoituksensa, että en saanut aikaiseksi ostaa joulukalenteria kaupasta. Vaikka harkitsin jo ihan sellaista kallistakin, jossa oisi kerrankin hyvää suklaata.
Voihan toki käydä vielä niin, ettei tuo kalenteri ikinä saavu minulle asti, mutta eihän sillä sinänsä ole enää mitään väliä. Kun olen jo voittaja. Ja voin katsoa tuon kalenterin täältä intternetistä, niin kuin tähänkin asti. Ja tietysti vielä se, että voittajan on helppo hymyillä!
maanantai 6. joulukuuta 2010
huokailua
Nyt jäi ikävä kirjaa. One day, kirjoittanut David Nicholls.
En osaa sanoa siitä mitään, mutta toivon silti että kaikki sen lukisivat, jotta minulla olisi joku jonka kanssa puhua siitä.
Harvoin käy näin. Joskus kuitenkin. Toinen mitä ikävöin vieläkin, elokuva kylläkin, on Eräs joulutarina (Un conte de Noël). Näin sen viime talvena ja kaipasin sitä elokuvaa jo heti sen päätyttyä.
Eniten näissä kaipauksissa surettaa se, ettei niitä uskalla kokea uudestaan. Jos aika vieriikin ohi ja se mitä on vuosia vaalinut sydämessään ei tunnukaan enää miltään.
En osaa sanoa siitä mitään, mutta toivon silti että kaikki sen lukisivat, jotta minulla olisi joku jonka kanssa puhua siitä.
Harvoin käy näin. Joskus kuitenkin. Toinen mitä ikävöin vieläkin, elokuva kylläkin, on Eräs joulutarina (Un conte de Noël). Näin sen viime talvena ja kaipasin sitä elokuvaa jo heti sen päätyttyä.
Eniten näissä kaipauksissa surettaa se, ettei niitä uskalla kokea uudestaan. Jos aika vieriikin ohi ja se mitä on vuosia vaalinut sydämessään ei tunnukaan enää miltään.
maanantai 29. marraskuuta 2010
Pakkanen
Jotenkin hermostuttavaa, kun kaikki vain valittaa pakkasesta, talvesta ja kylmästä. Paitsi ne, jotka rakastavat talvea. Yhtä hermostuttavia.
Miksi talvi ei voi olla vain sellainen kiva olemassa oleva asia, vähän niin kuin syksy tai kevät. Tai se kesä. Sieltä ne vaan aina tulevat kerta toisensa jälkeen, lopulta aina jokseenkin samanlaisina, vaikka joka vuosi pitääkin sitten miettiä että aijai kyllä viime talvi, kesä, kevät ja syksy olikin sitten jotenkin sääilmiöllisesti ja tunnelmallisesti niin toisenlainen.
Minua jotenkin aina ilostuttaa kun ne tulevat. Uudet vuodenajat. Jotka on tietysti aina niitä samoja kuin ennenkin. Sellainen vaihteleva pysyvyys ehkä, että jos ei muusta tiedäkään, niin ainakin sen että talven jälkeen tulee sitten kevät ja kesä ja syksy ja sitten taas talvi.
Ja toivottavasti tuleekin vielä pitkään.
Miksi talvi ei voi olla vain sellainen kiva olemassa oleva asia, vähän niin kuin syksy tai kevät. Tai se kesä. Sieltä ne vaan aina tulevat kerta toisensa jälkeen, lopulta aina jokseenkin samanlaisina, vaikka joka vuosi pitääkin sitten miettiä että aijai kyllä viime talvi, kesä, kevät ja syksy olikin sitten jotenkin sääilmiöllisesti ja tunnelmallisesti niin toisenlainen.
Minua jotenkin aina ilostuttaa kun ne tulevat. Uudet vuodenajat. Jotka on tietysti aina niitä samoja kuin ennenkin. Sellainen vaihteleva pysyvyys ehkä, että jos ei muusta tiedäkään, niin ainakin sen että talven jälkeen tulee sitten kevät ja kesä ja syksy ja sitten taas talvi.
Ja toivottavasti tuleekin vielä pitkään.
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
aikuistumisriitti
Laitoin tänään keittiöön jouluverhot. Vieläpä ihan vaan verhokapan. Lisäksi harkitsen kaitaliinaa.
En tiedä johtuvatko nämä asiat sitten aikuistumisesta, vai enemmänkin siitä, että ennen ei ole ollut keittiötä, keittiön ikkunaa taikka pöytää, joihin vaihdella erilaisia asioita.
Olen ollut tänään myös oman elämäni Lucia-neito. Siltä ainakin tuntui, kun tein leteistä suorastaan sädekehän pääni ympärille ja toin noilla uusilla verhoilla valon keittiöön! Syysverhot olivat keltavihreät ja omenaiset, nyt on läpikuultavaa valkoista punaisin maisemin.
Nyt sitten kynttilät palamaan ja kelpaa olla.
En tiedä johtuvatko nämä asiat sitten aikuistumisesta, vai enemmänkin siitä, että ennen ei ole ollut keittiötä, keittiön ikkunaa taikka pöytää, joihin vaihdella erilaisia asioita.
Olen ollut tänään myös oman elämäni Lucia-neito. Siltä ainakin tuntui, kun tein leteistä suorastaan sädekehän pääni ympärille ja toin noilla uusilla verhoilla valon keittiöön! Syysverhot olivat keltavihreät ja omenaiset, nyt on läpikuultavaa valkoista punaisin maisemin.
Nyt sitten kynttilät palamaan ja kelpaa olla.
tiistai 23. marraskuuta 2010
harjoituksia
Harjoittelin tänään eläkeläisen elämää.
Heräsin kuudelta (virkeänä!) ja luin lehden ja lähdin lääkäriin. Ei ollut mitään vikaa. Tulin takaisin keskustaan noin kello 9 ja ensimmäiset kaupat olivat jo auki, mutta en jaksanut notkua 10een, niin että mielenkiintoisemmatkin kaupat olisivat auenneet. Sää oli (on yhäkin) hyvä, napakka pakkanen (-10c) ja pilvetön taivas.
Nyt sitten pyörittelen peukaloita, ja mietin josko olisi jo kahvin aika.
Harmittaa vähän, että joutu odottamaan vielä vähintäänkin 40 vuotta, että pääsee oikeasti eläkkeelle. Varmaan pitäisi hommata kunnon töitäkin sitä ennen?
Heräsin kuudelta (virkeänä!) ja luin lehden ja lähdin lääkäriin. Ei ollut mitään vikaa. Tulin takaisin keskustaan noin kello 9 ja ensimmäiset kaupat olivat jo auki, mutta en jaksanut notkua 10een, niin että mielenkiintoisemmatkin kaupat olisivat auenneet. Sää oli (on yhäkin) hyvä, napakka pakkanen (-10c) ja pilvetön taivas.
Nyt sitten pyörittelen peukaloita, ja mietin josko olisi jo kahvin aika.
Harmittaa vähän, että joutu odottamaan vielä vähintäänkin 40 vuotta, että pääsee oikeasti eläkkeelle. Varmaan pitäisi hommata kunnon töitäkin sitä ennen?
maanantai 22. marraskuuta 2010
Näkymiä
Ikkunasta katsottuna näyttää siltä, kuin joku tiputtelisi yläparvekkeelta lumihiutaleita. Tulee niin järjestelmällisesti.
Lisäksi näin ehkä unta, että satoi lumipallojen kokoisia lumihiutaleita sellaisten normaalien isompien hiutaleryhmittymien seassa.
Haluaisin katsoa jonkun tosi hyvän elokuvan. Sellaisen rauhallisella tavalla hyvän, ehkä keveän, mutta syvän. Ja jossa olisi juuri oikealla tavalla tukeva musiikki.
Vaikea keksiä mikä se elokuva olisi.
Lisäksi näin ehkä unta, että satoi lumipallojen kokoisia lumihiutaleita sellaisten normaalien isompien hiutaleryhmittymien seassa.
Haluaisin katsoa jonkun tosi hyvän elokuvan. Sellaisen rauhallisella tavalla hyvän, ehkä keveän, mutta syvän. Ja jossa olisi juuri oikealla tavalla tukeva musiikki.
Vaikea keksiä mikä se elokuva olisi.
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Kumma juttu
Se, miten helposti unohdan tämän blogimaailman. Vaikka välillä olisi niin paljon asiaa sanottavana. Mutta uskoakseni se johtuu siitä, että ajattelen niin ohimeneviä, ettei niitä tule sitten muisteltua enää myöhemmin.
Meille tuli maanantaina pyykkikone, ja nyt haluan vain pyykätä jatkuvasti. Vaikka ei sitä pyykkiä juurikaan ole pyykättäväksi. Kahteen koneelliseen riitti. Samaan aikaan kylläkin pelkään alati kasvavaa sähkölaskua, enkä varmaan kohta uskalla pyykätä tarpeellisiakaan.
Meille tuli maanantaina pyykkikone, ja nyt haluan vain pyykätä jatkuvasti. Vaikka ei sitä pyykkiä juurikaan ole pyykättäväksi. Kahteen koneelliseen riitti. Samaan aikaan kylläkin pelkään alati kasvavaa sähkölaskua, enkä varmaan kohta uskalla pyykätä tarpeellisiakaan.
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
domino
Kumma juttu, viime aikojen parhaaksi ostokseksi on osoittautunut Peppi Pitkätossu-domino. Löysin sen sunnuntaina sopivaan hintaan kirpputorilta. Luultavasti en olisi tarttunut dominoon ilman Peppiä, mutta jo muutaman pelikierroksen jälkeen huomasin sen olevan ihan sivuseikka. Domino se on peleistä pelein. Taktikointia ja ennustamattomuutta. Sopivan epävakavasti otettavaa jännitystä pelitoverin seuraavasta siirrosta (pöytään iskusta? liikkeestä? en osaa domino-kieltä). Hyvän kokoisia ja kauniisti järjestyviä puupalasia puulaatikossa, jossa on vedettävä/työnnettävä puukansi.
Yksi asia kuitenkin vaivaa. Tätä ei kerrota mukana tulleissa säännöissä, mutta minulla on joku etäinen mielikuva sellaisesta, että sellaisen palikan, jossa on kaksi samaa kuvaa saisi asettaa poikittain niin, että siitä aukeaisi kaksi uutta polkua sen tavallisen yhden sijaan. Onko tämä todellisuutta vai vain joku lavastettu kuva jossain mieleni käytävällä? Edellinen domino-kokemukseni on arviolta vuodelta 1990, en muista siitä kuin viininpunaisen säilytyslaatikon, ja luultavasti olen keksinyt senkin itse.
Yksi asia kuitenkin vaivaa. Tätä ei kerrota mukana tulleissa säännöissä, mutta minulla on joku etäinen mielikuva sellaisesta, että sellaisen palikan, jossa on kaksi samaa kuvaa saisi asettaa poikittain niin, että siitä aukeaisi kaksi uutta polkua sen tavallisen yhden sijaan. Onko tämä todellisuutta vai vain joku lavastettu kuva jossain mieleni käytävällä? Edellinen domino-kokemukseni on arviolta vuodelta 1990, en muista siitä kuin viininpunaisen säilytyslaatikon, ja luultavasti olen keksinyt senkin itse.
maanantai 25. lokakuuta 2010
uusi alku
En tiedä miksi tämä bloggaaminen sujuisi tällä kertaa yhtään sen paremmin kuin ennenkään. Yritän kuitenkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)