yllätys

Toivoisin, että viitsisin yhäkin leikata lehdistä irti mielenkiintoisia tekstejä, niin kuin joskus ennen. Löysin äsken muiden papereiden seasta erään kolumnin, jonka olen repäissyt lehdestä mukaani loppukesästä 2008.

Se tuotti minulle iloa.

Niin teksti kuin itse itselleni joskus järjestämä yllätys.

toimettomuudesta

Eilen minä päätin, että tänään on päivä jolloin en tee mitään. Siis tänään, eilisen huomisena. Kävikin niin, että eilinen oli se päivä, jolloin en tehnyt oikein mitään ja tänään minulla tuntuu olevan kaikkea pientä tekemistä.

Tosiasiallisesti tein eilen paljon nykyelämääni verraten, kävelinkin ainakin 5km (lasken ehkä alakanttiin!) ja toimitin asioita, mutta koska join glögiä, söin herkkuja ja nukuin vielä pitkät päiväunet keskellä päivää petaamattomassa sängyssä, tuli päivään jonkinlainen vahva toimettomuuden vivahde.
Suunnittelin, että tämän päivän tulisi olla samanlainen.

Mutta koska ulkona ei tänään paistakaan aurinko, tuntuu sänkyyn jääminen vain jonkinlaiselta apeudenpakokeinolta. Eilen, aurinkoisella, se tuntui vielä vähän luvattomalta ja jännittävältä.

Käyn siis toimeen.
Ensiksi kuitenkin vähän lämmintä kaakaota.

häviö

Vinonauha.

Voitit tällä kertaa, mutta en aio antaa sen tapahtua enää. Sen sijaan haluaisin haistattaa sinulle kaikki mitä haistateltavissa on. Ompelukoneestakin paloi lamppu, kertoo varmaan omaa viestiänsä siitä, kuinka mukava työtoveri olet!
Nyt se on loppu.


Ikäväkseni joudun tuijottamaan ompeluni lopputulosta nyt jonkun aikaa, vinonauhan ja sen ompelun epäsiistiyden (minä vielä ajattelin, että helposti siistit reunat!) toivottavasti voivat kaikki muut olla huomaamatta. En kehtaisi myöntää lopputulosta tehneeni, mutta kyllä minä se olin. Kärsivällisyyteni ei riittänyt, olen unohtanut hirveästi ompeluniksejä ja se vinonauhakin loppui ihan tahallaan kesken ensimmäisellä ompelukierroksella.

Jotain hyvää sentään, saan hieman korotettua äitiyspäivärahaa ja töistäkin tulee vielä jotain ekstrarahaa, vaikka luulin että ei oo tulossa.

loma, jonkinlainen

Nonni. Nyt se sitten alkoi, äitiysloma.

Tähän asti olen voinut pitää tulevaisuutta etäisenä joskus tapahtuvana asiana, mutta nyt se on jo ihan kohta. Yritän yhä olla ajattelematta asiaa liiemmin (niin kuin se olisi ikinä oikein onnistunut) ja iloitsen, että vaikka en saakaan enää mennä töihin, minulla on sentään vähän vielä opiskeluhommia tekemättä. Ja Sopranos ja West wing.

Todennäköisesti käytän silti puolet päivistäni peukaloiden pyörittelyyn ja asianlaidan päivittelyyn. Ehkä olen kuukauden päästä jo ihan kyllästynyt tähän odottamiseen, mutta nyt minusta tuntuu vielä siltä, että onneksi on vielä kuukausi! Toivottavasti on vielä ainakin kuukausi! Onhan vielä ainakin kuukausi??

Huomenna teen omenapiirakkaa.