kuulumisia

Paljon ja vähän on tapahtunut sitten viimeisen.

Pääsin kouluun. Näin ollen pienestäni tulee syksyllä tarhalainen. Nämä ovat "paljon tapahtumia".
Eteenkin kun miettii yhdistelmää 2 opiskelija/osa-aikatyöläistä ja yksi pienokainen (, joka on päivä päivältä vain suurokaisempi). Tämän ajatteleminen on suurta tapahtumista minun aivoissani. Siksi koetan olla vielä ajattelematta.

Muutoin on sitten lomailtu.

tulos

Eilen minä ajattelin, että vaikka totuuden tietää jo alusta asti, se tuntuu paljon pahemmalta kun se sanotaan ääneen.

Silloin tiesin: "varasija".

Tänään nauroin vähän, kirosin jälleen yksinkertaisinta mahdollista virhettäni, ja totesin, että olin kuitenkin jotakuinkin sillä tasolla kuin uskoinkin, muut vain olivat huonompia kuin uskoinkaan.

Tänään tiedän: "1. varasija".

Vähänhän tuo sellaiselta vittuilulta tuntuu, jos nyt suoraan sanon. Mutta peukut pystyyn kuitenkin ja samalla ajatukset kohti muita suunnitelmia.

kirjat ja aika

Tänäänkin sataa vettä.
Jos en tietäisin paremmin, uskosin nyt olevan ehkä toukokuu.

Palatakseni aiempaan kirjapulmaani, olen muodostanut uuden pulman. Ostin lahjakseni Pascal Mercierin Yöjuna Lissaboniin (johon en linkkaa, koska en halua tietää kirjasta vielä muuta kuin mitä kansiliepeessä kerrotaan) ja Lionel Shriverin Jonnekin pois (ks. edellinen sulkukohta, mutta tässä kyllä syynä ehkä enemmän laiskuus internetin selailemiseen). Kirjat valitsin niin kuin kirjat kuuluu valita: tuli tunne, että tämän haluan lukea (ja ne olivat alessa, joten sain molemmat ja jäi vielä ylimääräistäkin). Mutta tästä pulmaan:
minulla ei oikeastaan ole aikaa lukea.

Tai kyllä, minulla on aikaa (jonkin verran, pätkittäin), mutta keskittymiskykyä ei enää juuri ollenkaan. Olen niin virittynyt tekemään useita asioita yhtä aikaa, että keskittyminen tarinaan, joka jatkuisi useita satoja sivuja tuntuu mahdottomalta. Minulla on myös noin viisi kirjaa aloitettuna, josko joku niistä alkaisi vetämään niin, että jaksaisi oikeasti keskittyä. Ei ole vetänyt. Vaikka tiedän, että useimmat kirjat tarvitsevat vain aikaa seurakseen, jotta niistä tulisi edes jokseenkin vetäviä.
Joten en ole vielä avannutkaan näitä syntymäpäiväkirjojani. Jottei ne jäisi kesken ja unohtuisi jonnekin muutaman sivun jälkeen.

Eteenkin tuolle yöjunalle haluan antaa aikaa. Ehkä parin vuoden päästä sitten! Siihen asti on paljon helpompaa lukea lehtijuttuja ja tarkkailla niiden sivujen yli mitä muualla maailmassamme tapahtuu.