huh

Aika kiitää. Muuta en osaa enää ajatellakaan.
Päivät kuluvat, viikot, kuukaudet. Vuosi kului humps vaan.
Tunnen silti olevani melko aikaansaava ja rauhallinen. En aina pysty keskittymään asioihin niin suurella tarkkuudella kuin haluaisin, mutta en myöskään osaa vaatia itseltäni liikoja. Ja kaikesta päätellen se on ihan hyvä niin.

Ensi viikolla on jo joulukuu. Kohta minun vauvani menee kouluun, mutta toivottavasti itse valmistun kuitenkin ennen sitä!

ensimmäisiä

Tänään tapahtui kaksi merkittävää tapausta. Toinen oikea elämänmullistava, toinen sitten vähän vähemmän mullistava, mutta ehkä tarpeeksi merkittävä huomioitavaksi.

Ensinäkin, tyttäreni käveli tänään oma-alotteiseti ja itsenäisesti n. 1,5m. Aika mullistavaa, sanon minä. Huomattuaan mitä tapahtui, alkoi lapsonen itkemään. Tuli varmaankin sellainen kriisi, että nyt tässä oli nyt yhden aikakauden (vauvvuuden) loppu.

Sitten se toinen juttu.
Aamulla tuli kiire, olette ehkä lukeneet sellaisen uutisen, että Lumia-puhelimet muuttivat kellonaikaa itsenäisesti viime yönä. Tästä kuulemma on ilmoitettu etukäteen Nokian blogissa, mutta koska osoite sinne on elämässäni vähintään yhtä tunnettu kuin tämä blogi maailmanlaajuisesti, niin enhän minä tiennyt. Joten niin, aamulla tuli sitten kiire, todella kiire.
Tentti klo 8 ja minä kotona vielä 730.

Olin jo aika lähellä yliopistoa, kun poliisi pyysi minua pysähtymään. Ai huomasinko mitä tein? No kyllä minä huomasin, muttakun muttakun. Sakkolappuhan siitä rapsahti sitten. Ja mitäkö sitten tein? No ylitin suojatien, vaikka valo oli punainen!

Huomaan kyllä tapahtuman ironian,
terveisin väsymätön siviililiikennepoliisi.

päivät

Kummallista miten entisistä itsestäänselvyyksistä tuleekin vaivalloisia suoritteita. Esimerkiksi kestovaippahommat ja kokkailut, ei oikein muka enää ehdi. Kaikkea muuta kyllä ehtii. Mutta ehkä se on sellainen syy-seuraus-homma.
Kun on kotona enää vain illat, on mukava käyttää ne illat sitten johonkin muuhun kuin vaippojen täyttämiseen, vaikka se sujuisi ihan yhtä sukkelasti kuin ennenkin siinä Salkkarietten seurassa.

Päiväni tuntuvat oikeastaan nykyisin varsin ehtiviltä, tunnit riittävät esimerkiksi luentoihin, töihin ja tenttiinlukuun sekä kotielämään useimmiten vallan mainosti. Ennen kerkesin käydä päivän aikana ehkä kaupassa, ja sekin oli juuri ehkä.

Vähän ihme juttuja, mutta meneehän se elämä eteenpäin näinkin.

uusi arki

Ensin ajattelin, että ei tästä kyllä nyt tule mitään, lopetan koko koulun, tämä oli huono ajatus, menen töihin vain. Tai kotiin!
Sitten nukuin yön yli, ja kas, asiat alkoivat asettua paikoilleen.

Nyt muutaman luennon jälkeen alkaakin sitten tuntua siltä, että kyllä tämä on juuri se mitä pitikin nyt tehdä. Työtkin alkoi ihan oikealla jalalla heräten, jos niin voi vaikka nyt sanoa.

Ja mikä parasta, päiväkotilaisen uusi arki on myös alkanut hyvin. Hän sopeutuu muutoksin äitiään paremmin (ainakin vielä).

viimeinen viikko kotona

Aika rientää.

Aivan kuten viimeisinä lomaviikkoina aina, lähes jokainen hetki tällä viikolla taitaa tuntua vähän hukkaanheitetyltä. Että pitäisi tehdä kaikkea, kun vielä kerran voi!
Vaikka oikeasti takaraivossaan sitä tietää, että nyt pitäisi juurikin ainoastaan vain olla, kun kerran vielä voi.

Ensi viikolla aletaan harjoitella tarhaa ja työssäkäyntiä. Ja ihan kohta alkaa myös opiskeluharjoitukset.

Huomaan tarvitsevani huomattavasti nykyistä suuremman kalenterin.

kuulumisia

Paljon ja vähän on tapahtunut sitten viimeisen.

Pääsin kouluun. Näin ollen pienestäni tulee syksyllä tarhalainen. Nämä ovat "paljon tapahtumia".
Eteenkin kun miettii yhdistelmää 2 opiskelija/osa-aikatyöläistä ja yksi pienokainen (, joka on päivä päivältä vain suurokaisempi). Tämän ajatteleminen on suurta tapahtumista minun aivoissani. Siksi koetan olla vielä ajattelematta.

Muutoin on sitten lomailtu.

tulos

Eilen minä ajattelin, että vaikka totuuden tietää jo alusta asti, se tuntuu paljon pahemmalta kun se sanotaan ääneen.

Silloin tiesin: "varasija".

Tänään nauroin vähän, kirosin jälleen yksinkertaisinta mahdollista virhettäni, ja totesin, että olin kuitenkin jotakuinkin sillä tasolla kuin uskoinkin, muut vain olivat huonompia kuin uskoinkaan.

Tänään tiedän: "1. varasija".

Vähänhän tuo sellaiselta vittuilulta tuntuu, jos nyt suoraan sanon. Mutta peukut pystyyn kuitenkin ja samalla ajatukset kohti muita suunnitelmia.

kirjat ja aika

Tänäänkin sataa vettä.
Jos en tietäisin paremmin, uskosin nyt olevan ehkä toukokuu.

Palatakseni aiempaan kirjapulmaani, olen muodostanut uuden pulman. Ostin lahjakseni Pascal Mercierin Yöjuna Lissaboniin (johon en linkkaa, koska en halua tietää kirjasta vielä muuta kuin mitä kansiliepeessä kerrotaan) ja Lionel Shriverin Jonnekin pois (ks. edellinen sulkukohta, mutta tässä kyllä syynä ehkä enemmän laiskuus internetin selailemiseen). Kirjat valitsin niin kuin kirjat kuuluu valita: tuli tunne, että tämän haluan lukea (ja ne olivat alessa, joten sain molemmat ja jäi vielä ylimääräistäkin). Mutta tästä pulmaan:
minulla ei oikeastaan ole aikaa lukea.

Tai kyllä, minulla on aikaa (jonkin verran, pätkittäin), mutta keskittymiskykyä ei enää juuri ollenkaan. Olen niin virittynyt tekemään useita asioita yhtä aikaa, että keskittyminen tarinaan, joka jatkuisi useita satoja sivuja tuntuu mahdottomalta. Minulla on myös noin viisi kirjaa aloitettuna, josko joku niistä alkaisi vetämään niin, että jaksaisi oikeasti keskittyä. Ei ole vetänyt. Vaikka tiedän, että useimmat kirjat tarvitsevat vain aikaa seurakseen, jotta niistä tulisi edes jokseenkin vetäviä.
Joten en ole vielä avannutkaan näitä syntymäpäiväkirjojani. Jottei ne jäisi kesken ja unohtuisi jonnekin muutaman sivun jälkeen.

Eteenkin tuolle yöjunalle haluan antaa aikaa. Ehkä parin vuoden päästä sitten! Siihen asti on paljon helpompaa lukea lehtijuttuja ja tarkkailla niiden sivujen yli mitä muualla maailmassamme tapahtuu.

kesä kai

Miksi kauniissa kesäkuvissa eteerisesti esiintyvillä tytöillä ei ole ikinä säärikarvaongelmaa? Vai onko niillä? Kuinka vanhaksi pitäää kasvaa, että ei enää välitä säärikarvoista kesäshortsien kanssa?
(Kuinka vanhaksi pitää kasvaa, että alkaa kutsua itseään luontevasti naiseksi tytön sijaan? Näin kerran bussiasemalla siinä kahdeksankymmenen nurkilla olleita rouvia, jotka tytöttelivät toisiaan, joten en toisalta pidä tätä naiseksi muuttumista niin kiireellisenä.)

Monia asioita olen miettinyt, mutta en osaa kirjoittaa niitä ylös. Ajattelen taas alkavani kirjoittaa ihan kynän ja paperin kanssa, mutta tuskinpa vaan. Yksi on kuitenkin se, ajatus, että onko tässä bloggailuhommassa mitään järkeä. Samahan nämä asiat olisi kirjoittaa paperille ylös, jos edes pitää kirjata.

Minulla on kitaraa soittava kani tatuoituna käteeni. Se haisee purkalta.

kirjapulma

Sain syntymäpäivälahjaksi lahjakortin kirjakauppaan ja nyt minulla on pulma: minkä kirjan ottaisin. Rahaa on sen verran, että saan joko 3-4 pokkaria, tai yhden kovakantisen (+pokkarin, riippuen tietysti valinnoista).

Olen aika varma siitä, että ensisijainen valintani ei ole pokkari, sillä kun kerrankin "saan" ostaa jonkun ajankohtaisen kirjan (eli kirjan, joka ei löydy alelaarista, tv. kirjaheräteostelija), toivon kohtelevani kirjaa jotenkin paremmin kuin pokkareita. Kovakantisia kirjoja arvostan ihan toisella tavalla kuin pokkareita, vaikka sisältö olisikin pelkkää kuravelliä.

Entä jos valitsen väärän kirjan? Sitten muistan valitsemani kirjan iäti vääränä syntymäpäivävalintana, kun olisin voinut ottaa mitä vain muutakin. Sitä minä olen tässä miettinyt.

Onneksi se lahjakortti on voimassa kaksi vuotta.

27

Näin syntymäpäiväni kunniaksi irrottelin oikein kunnolla: ostin uuden yöpuvun.
En tiedä, miten oikeastaan voin nukkua jatkossa yöni, kun päälläni ei ole sellainen tietynmallinen Lindex-yöpuku, jollaisia olen pääasiallisesti käyttänyt ehkä viimeiset 10 vuotta.

Kävin myös kakkukahvilla entisessä koulussani ja hain Suomi-Venäjä-Seuralta voittamani villasukat.
Kyllä tässä on syntymäpäivää kerrakseen.

katson huomiseen

Sanonpahan vaan, että kyllä oli paska koe.
Muuten en aio enää tähän asiaan puuttua, mutta toivonpahan vaan, että ensi vuonna on sama pääsykoekirja, jos en siihen mennessä löydä jotain supermielekästä kokopäivätyötä.

Onneksi ylihuomenna on synttärit ja kaikkea muutakin kivaa tiedossa.
Esim kesä.

sireenit

Huomasin, että sireenit (kirjoituserhe, josta en aio koskaan luopua) kukkivat jo. Ja tuoksuvat huumaavasti.

En tiedä pääsenkö koskaan ohi tästä ajatuksesta, joka keväisin aina tulee (silloin sen huomaa parhaiten):
Asunpa minä tosi etelässä!

Kyllä 200km vaan on jo paljon, vielä vuosienkin jälkeen.
Että kuvitellapa joskus muuttavansa sitten vielä jonnekin oikeasti kauas - epätodennäköistä!

hetki vielä

Ei enää kovinkaan montaa päivää siihen, että saan lukea ihan oikeita lehtiä ja kirjoja. (Ihan oikeita ovat sellaiset, joiden lukemisella ei tavoitella pisteitä tai numeroita muilta, vaan nautitaan sanoista sielulla eikä analyttiesti aivoillen. Ja kuvista kanssa.)

Viikko ja yksi päivä.

Sitten minä luovutan pääsykoekirjan leikkikaluksi, enkä yhtään harmistu, jos vaikka kaikki sivut vahingossa vähän repeävät.

kolme toisiinsa liittymätöntä asiaa

1. Heti kun aurinko paistaa ja näyttää lähes kesältä, ainakin reilusti keväältä, kaikki sisällä vietetty aika tuntuu haaskuulta. Vaikka olisi jo todennut, että tuuli tempaisisi hatun pois päästä, jos sellainen sattuisi olemaan, ja että oikeastaan on aika kylmä siellä tuiverruksessa. Vaikka olisi jo ollut ihan oikeasti siellä ulkona.

Sisällä olemisesta tulee jotenkin huono omatunto. Erityisen huono omatunto tuli jo valmiiksi siitä, että tämä oli vasta ensimmäinen tosi kaunis sää-päivä, jonka vietän suurimmalta osin kuitenkin sisällä.

2. Pitkästä aikaa tuli ompeluolo. Leikkelin palaset pientä takkia varten, kunnianhimoisesti palat leikkaantuivat myös vuorikankaasta. En tiedä saadaanko pesurättejä vai oikea kokonainen takki vauvalle (joka ei tunnu enää vauvalta), kaavoja ei näkynyt, vain suhikivat sakset ja hyvä fiilis!

3. Minun alkoi äsken tehdä mieli ihan oikeata kakkua. Maistoin ja tunsin oikein kielelläni miltä se kerman ja kakun muussautuminen tuntuu. En oikeasti edes juurikaan pidä kakusta, enkä muista, milloin olisin koskaan ennen erityisesti halunnut syödä kermakakkua. Muita kakkuja toisinaan kyllä, mutta nehän on sitten ihan erimääreisiä, kuten suklaakakku tai juustokakku, eli ihan eri asioita kuin Kakku - Kermakakku.

otsikoton

Nyt se on ihan oikeasti tapahtunut.
Olen ollut jo niin pitkään kotona ja äiti, että en enää muista omia ajatuksiani. Eikä minulla ole oikein mitään sanottavaakaan.

No, uudet tennarit minulla on. Ne yhdistettynä uusiin farkkuihini näytän ihan omalta äidiltäni silloin kun olin itse pieni. Toivon, että kyse on enemmän kyse muotisyklistä kuin muusta.

Tällä kertaa kuitenkin tiedän myös, minkä kappaleen olisin halunnut tähän liittää ja kertoa:
Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi: Regina Linnanheimo.
No, sitä ei tietenkään ole Youtubessa. Spotifyssä on, mutta tällä koneella ei ole sitä, joten en linkkaa. Etsikää itse. Näin interaktiivinen minä olen.

löydöt ja unohdus

Kävin etelässä, löysin housut ja paidan. Reissu oli muutenkin oikein onnistunut joka saralla.

Edellisellä kerralla kertomani vaatelistan tennaritarpeen totesin todelliseksi tajuttuani, että jos on 20 kg painavampi kuin normaalisti, kengät kuluvat ihan toisella tavalla: edelliskesäiset tennarit ovat pohjineen ihan mennyttä.
Joten sellaiset vielä, sitten olen valmis kevääseen!

Olin liittämässä tähän yhden musiikkikappaleen lopuksi, mutta kas unohdin ihan kokonaan mitä etsinkään, kun menin sitä tuolta youtubesta katselemaan! Se jokin soi äsken päässä, mutta nyt ei ole mitään hajuakaan siitä, mikä se kappale olisi voinut olla.
Että ehkä ensi kerralla sitten taas näissä merkeissä!

vaatteista, näköjään toisen kerran

Uusia vaatteita on kyllä erityisen hankala löytää, kun niitä voisi ostaa ja on antanut oikein erikoisluvan itselleen kaikenlaista uutta ostaa. Sanonpahan vaan.

Listani on lyhyt, mutta kattava:
-housut
-paita (avattavalla nappilistalla)
(-ehkä tennaritossut)

Mikään ei näytä hyvältä tai sovi oikealla tavalla. Ja näemmä tänä keväänä suositaan erityisesti ihanan näköisiä paitoja, joissa imetys on mahdotonta. Kiitti vaan sitten.

maanantai

Tämä kellonveivaus saa minut ihan sekaisin. En tiedä onko "rytmit" kunnossa, ja yritän miettiä, paljonko kello oli lauantaina tähän aikaan.

Vähän niin kuin olisi astunut toiselle aikavyöhykkeelle, vaikka suurimman osan ajasta olenkin istunut näpäkästi kotisohvalla.

Luulin myös aika pitkään, että tänään on sunnuntai. Ei sitten ollutkaan. Ilolla voinkin kyllä taas astua aikaan, jossa viikonpäivät ei juurikaan merkkaa mitään: viime viikko oli kovin aikataulutettu ja piti tietää mikä aika on menossa. Lahjana tästä kuitenkin 5 op ja lievä stressahdus viimeisten 5 opintopisteen eteen vielä tehtävistä töistä.

avaruus tai kahvi

Tänään minua hämmentää ajatus siitä, että kaikki on olemassa yhtä aikaa. Niin. Ei siis mitään pienemää tällä kertaa. No mutta, näin jonkun valokuvan Prahasta, jossa olen kerran käynyt. Siellä se kaupunki näytti olevan paikallaan edelleen tänäkin vuonna, jatkamassa omaa todellisuuttaan. Ja minä olen täällä.

Enpä tiedä.
En oikeastaan halua jatkaa tätä ajatusta, sillä pian olen vain yksi yksinäinen universumissa.

Jatkan aiempaa ajatustani termospulloista sen sijaan. Keitin nimittäin kahvin, mutten nyt ehdi sitä juoda kokonaan. Haaskuuseen menee, se harmittaa. On lähdettävä ulos aurinkoon... ostamaan kahvipakettia tietenkin. Jotain hassuahan tässäkin on.

kuvista

Sain lukijapalautetta, että kuva ois kiva. Niin ois. Olen kuitenkin aina hyljännyt ajatuksen kuvista, koska se aiheuttaa vaivaa, eikä sellainen pikainen ajatuksenpäivitys enää tunnu pikaiselta ajatuksenpäivitykseltä, jos aikaa käyttää kuvien ottamiseen, siirtämiseen, valitsemiseen jne.

Eilen junamatkalla kuitenkin muistin eläväni sen verran nykymaailmassa, että kännykässänihän on kamera. Uusia ovia avautui mieleeni, ja otinkin muutamia kuvia ohikiitävästä illasta. Ajattelin, että tämänhän saa pikaisesti nettiin naps vaan, ei vaivaa. No, ei minun puhelimeni nyt niin nykyaikainen sentään ole. Mutta tänään olen selvittänyt, miten puhelimen ja tietokoneen yhteispeli toimii (no joo, annan ehkä itsestäni vaikutelman, että olen ihan ääliö tällaisten hommien kanssa, kyllä tämä ehkä enemmän on viitseliäisyyskysymys ollut) ja tässä se nyt on, tämän halusin eilen kertoa:

Aurinko paistaa vielä kuuden jälkeen.

kevät

Yht'äkkiä tulikin kevät.
Tietysti se tuli, maaliskuu. Vuoden ylimääräinen päivä, karkauspäivä, vaihtoi vuodenajan, kiitän siitä. Tiedän, että takapakkiakin vielä tulee, mutta kyllä viisi plus-astetta on jo lupaus paremmasta (tai sohjosta, mutta ajattelen ennemmin vähän pidemmälle, että se olisi lupaus pitkistä valoisista illoista - en kuitenkaan enää, ehkä vahvasti elämäntilanteestani johtuen, haaveile unettomista öistä).

Nytpä mietin, jos maaliskuu olisikin ihminen: Maj-Lis. Sellainen punaposkinen polkkatukka, joka saa asiat tapahtumaan. Ehkä sillä olisi vielä pitkä kaulaliina huolettomasti kaulaan kiedottuna, kuitenkin niin, että ensimmäinen kierros on vielä tiukka, ja pipo takaraivolla, mutta takki jo reippaasti auki. Maj-Lis on optimisti.

sunnuntai

Olen yrittänyt kirjoittaa tänne useita päiviä. En kuitenkaan saa sanojani järjestykseen ja päädyn lukemattomiin peräkkäisiin mitääntarkoittamattomiin lauseisiin. Olen aloittanut eri aiheista, joista en toki muista yhtäkään enää nyt.

Minä tiedän mitä minun pitäisi tehdä (lukea, opiskella, kirjoittaa. opiskella!), mutta istunkin tässä ja katson toistuvasti ulos. Lumipyry on niin sakea, että värit muuttuvat sumeaksi. Olen aika valmis jättämään ulkoilun tältä päivää myöhemmäksi, tai jopa luopumaan siitä kokonaan.

Tekisi mieli keittää kahvit, mutta en usko sen olevan kovinkaan järkevää. Kahvinjuontini on alkanut lähteä käsistä, mutta toisaalta iloitsen siitä, että kahvi maistuu taas siltä kuin pitääkin. Ehkä elimistöni kaipaa yhä korvausta kahvittomalle kesälle.

kertakäyttökamerat, osa 2

Ensimmäinen kertakäyttökamera täyttyi ja vein kuvat kehitettäväksi. Jännittää. Toivon kuvien onnistumissuhteeksi 5/27. Se olisi jo paljon, sillä on lähemmäs 10 vuotta siitä kun viimeksi olen harrastanut jotain tällaista.

Saas nähdä.
Parasta on tämä jännitys, kun voi vielä kuvitella olevansa mestarikuvaaja ja kun on unohtanut noin 95% siitä, mitä on ehkä kuvannut.

päivät

Niin ja huomaatteko, kuinka aika kiitää heti kun päästään pois tammikuusta?! Nyt on jo seitsemäs päivä, eli viikko helmikuuta takana. Ja vaikka tähän kuukauteen on lisätty se yksi ylimääräinen päivä, elän melkein jo maaliskuussa. Sehän on jo ihan kohta.

Taidan odottaa kesää. Muuta syytä en keksi tälle ajankulumisintoilulleni.

ulkoilua

Tuntuu vaikealta kuvitella, että olisin maininnut erityiseksi lempiasiakseni kävelylenkin ulkona vielä vuosi sitten (kävelylenkki on sitten eri asia kuin esimerkiksi loppukesän/alkusyksyn yökävelyt, ne voisin mainita aina erityiseksi lempiasiakseni). Sellainen oikein tavallinen reippailu. Mutta tänään se tuntui olevan vähän niin kuin lasillinen vettä Saharassa kävelevälle. Taikka ehkä enemmänkin kokonainen juotava lammikko.

Kun on ollut pakkasen vuoksi yli viikon sisätiloissa, lukuunottamatta muutamia pikku pyrähdyksiä liikkuen ulkona enimmillään noin 500m, kunnollinen kävelylenkki tekee ihmeitä. Kaiken lisäksi tuolla kävelyllä oli päämäärä (neuvola), joten saatoin tuntea itseni vielä erityisen toimeliaaksi.

Ajatus kulki erityisen hyvin.
Lisäksi se ihana pakkastaika tapahtui taas: -10c tuntuu lähes helteeltä -28c jälkeen!

vaatteista

Kun ostaa polyesteriä, saa polyesteriä. Vaikka tiedän paremmin, tällaisen ostoksen tein. Näytti kyllä hyvältä, mutta varmaankin voisin pitää jonkinlaista radiolähetintä päällä uuden mekkoni tuottamalla sähköllä.

Annan materiaalihairahduksen kuitenkin anteeksi itselleni, sillä kuten sanottua, mekko näyttää hyvältä. Onnistuin valitsemaan internetkaupasta sopivan koon, vaikka olen syvässä epätietoisuudessa nykyisestä koostani (tosin mekko on vähän tiukka rinnoista, minulla ei ole ennen ollut mainittavia rintoja, joten olen tästä kierosti iloinenkin). Mekko on tarkoitettu päälleni eräisiin häihin, joten nyt vaateongelmani sen suhteen poistui. Mekko on ORANSSI. Se on kauniimpi päällä kuin hengarissa.

Kaiken kruunuksi minulla ei ole kuvaa mekosta. Tietenkään. Se on jo loppu sieltä nettikaupasta, eikä kyllä tullut mieleenikään ottaa siitä kuvaa ennen kuin nyt. En selkeästikään ole muotibloggaaja-ainesta.

tammikuu

Vuosi sitten olin sitä mieltä, että tammikuu ei olekaan maailman pisin kuukausi. Aiempina vuosina ajattelin niin, mutta viime vuonna tammikuu vain jotenkin vilahti. Nyt olen palannut aiempaan mielipiteeseeni.

Tammikuu on maailman pisin.
Yksittäiset päivät kyllä vilahtavat ohi lähes huomaamatta, mutta tämä kuukausi. Se ei lopu koskaan. Minulla ei ole kiire minnekään, olen vain kyllästynyt. Tammikuuhun.

kiitävi aika

Aika kiitää, vaikka päivät ovat välillä pitkiä. Sunnuntaina meidän nappula (tuosta sanasta tuli nyt mieleen yksi anonyymi kommentoija ja ala-asteaika) täyttää jo 2 kk.

Yhteinen lempiohjelmamme on yhä Sopranos ja toinen lempiohjelma on normaalipesu 60 asteessa. Vaikka se kestääkin pitkään.

Joka päivä minä hämmästelen, kuinka nopeasti tuollaiset pienet kasvaa. Ja lähes joka päivä minä mietin, että ajatteleeko omatkin vanhemmat näin itsestäni, jos nyt ei enää päivittäin, niin toisinaan. Varmaankin. Kuulostaa tosi diipiltä shitiltä niin kuin jossain ehkä sanotaan, mutta ehkä vähän (aika paljon) ymmärrys omia vanhempia kohtaan lisääntyy näin itsekin vanhempana.

Niin, ja tänään oli sitten ensimmäinen oikea talvipäivä. -10c JA lunta. Eilenkin oli hyvä, -6c, mutta kyllä -10c vie voiton. Onhan tätä jo odotettukin. Ulkona liikkumiseni tosin muuttuu hyvin rajoitetuksi, jos tästä vielä kylmenee. Mutta olispahan talvi.