Tänään se tapahtui. Olen kuullut tällaista tapahtuvan, mutten ole aiemmin kokenut sitä:
tuntematon ihminen silitti mahaani.
Hämmennyin, enkä osannut tehdä muuta kuin hymyillä ja jutella kissanpennuista. Niin. Olin varmaan enemmänkin sen oloinen, että ihan jokapäiväinen juttuhan tämä on, kiva että silität, vaikka oikeasti en erityisemmin kaipaa mitään mahakosketuksia sen enempää tutuilta kuin tuntemattomiltakaan. Hämmentää vieläkin.
En osannut olla varuillani, sillä luulin että tällaiset tapaukset ovat vain sellaisia kaupunkitarinoita niin kuin pms.
Jotain hauskaakin tänään, yksi vakkarimummo sujautti minulle taskustaan kettukarkin ja Omarin. Niiiiin mummumaista.
Että sellaista meillä töissä on.
4 kommenttia:
Ihana tuo mummo! Ja tähän se sydän, mut en muista miten päin se tehdään...
Ja outo tuo hilpelöijä, savolaiset on ehkä välittömämpiä, mua ei lähestyneet tuntemattomat ja tutuille sanoin, etttei mielellään kosketuksia...
Hihi. Hassua sanoa kavereille "älkää sitten koskettako mua." :D
Ymmärrän, että nainen ei halua oman vartalon muuttuvan yhteisön yhteiseksi raskauden takia. Voihan ne kosketukset tuntua siltä, että tädit yrittää ottaa suoraan yhteyttä loiseläjään ohittaen naisen oman itsevaltaisen persoonan.
Anna-Leena Härkönen on joskus sanonut, että pieniä ihmisiä kosketellaan muita enemmän, ja olen ehkä samaa mieltä.
Minä en ymmärrä, miksi sinulla on aina nuita vakkarimummoja. Mistä niitä tarttuu sinun hihan pieluksiin. Mielenkiintoista. Aivan mahtavan mummomaista: kettukarkki ja omar.
Ps. Tapaaminen ystävän ja vauvan kanssa meni hyvin. Vauva oli aika tylsä, mutta onneksi tosi hiljainen. Yritin ilveillä sille, mutta ei sitä yhtään kiinnostanut.
Lähinnä kielsin kollegoilta koskettelun, koska en koe olevani läheinen koko opettajainhuoneen kanssa. Ystävät ja kaverit sai toki koskea, mut suuri osa kyllä kysyi etukäteen, saako koskea. Luulen, että se koskeminen tai koskemattomuus on myös vähän henkilöstä kiinni, jos halailee tms. helposti, ei se mahan koskeminenkaan ole varmaan niin omituista... Jostain syystä se koko ajan kasvava maha vetää loppua kohden vielä enemmän huomiota puoleensa... :)
Olen oppinut jokseenkin kevyesti juttelemaan tästä maha-asiasta tuntemattomien kanssa (vaikeapa tätä on enää piilotella), kysymykset ovat aika samantyyppisiä useimmiten. Useimmiten välissä on kuitenkin se kassapöytä, niin kosketuksilta olen tähän asti välttynyt.
En voi kuitenkaan ymmärtää sitä ajatuskulkua, että Ahaa, tuossa nainen ison vatsan kanssa > kosketan. Koska kuinka usein tapahtuu niin, että Ahaa, tuossapa nainen valtavan pehmeännäköinen paita päälllään > kosketan, eikö siinä pitäisi olla pienempi kynnys oikeasti tapahtua, ja silti sellaisista kuulee paljon vähemmän.
Mutta voi olla tuo avoimuus täällä erilaista kuin etelässä, ihmiset juttelee mielellään ja kertoo asioistaan myös. Toisaalta voin olla joidenkin ainoa puhekaveri päivässä, joka on tosi surullinen ajatus. Mutta niin niitä vakiomummukavereita tulee! Ajattelin juuri tänään, että työni on varmaan 90% rupattelua, muu on sitten muuta "oikeata työtä".
Lähetä kommentti